Oulun yksi tärkeimmistä ja tunnetuimmista matkailuvalteista, Nallikarin uimaranta, on nyt uudessa kuosissa.
Rannan ympäristön teitä ja puistoaluetta kunnostettiin ja uudistettiin kahden vuoden ajan. Remontti valmistui touko–kesäkuun vaihteessa.
Tiestön ja puistojen rakennus sekä kunnostus maksoivat Oulun kaupungille noin 7,1 miljoonaa euroa. Lisäksi Nallikarin uimaranta ruopattiin, minkä hinnaksi tuli noin puoli miljoonaa euroa, kertoo rakennuttajainsinööri Tero Tuhkala Oulun kaupungilta.
Keväällä tehdyllä ruoppauksella on pyritty parantamaan rannan veden laatua.
Näin alue muuttui
Vuonna 2023 alkaneissa Nallikarin kunnostus- ja rakennustöissä uusittiin laajasti rannan läheistä tiestöä. Lisäksi uimarannan kupeeseen pinnoitettiin kaksi uutta aukiota, Aaltoaukio ja Nallikariaukio.
Leikkipuisto siirrettiin aiempaa lähemmäs rantaa ja varusteltiin uudelleen. Vanha leikkipuistoalue ennallistettiin puistoalueeksi.
Nallikariin tuli myös uusia pysäköintipaikkoja autoille ja pyörille. Paikallisliikenteen linja-autopysäkit siirrettiin lähemmäs uima-aluetta.
Remontissa kaupunki uusi myös valaistusta, samoin osaa alueen hule-, jäte- ja vesijohtoverkostosta.
Nallikarin uudistus höydyttänee myös alueella sijaitsevaa huvipuisto Vauhtipuistoa. Se toimii Nallikarissa nyt kolmatta kesää siirryttyään sinne asuntomessualueen alta.
Nallikarin rannassa on myös uudehko huoneistohotelli, se valmistui alueelle reilu vuosi sitten.
Sen sijaan kylpylähotelli Eden on yhä tyhjillään. Se suljettiin joulukuussa 2021, eikä toiminnalla ole löytynyt uutta pyörittäjää.