”Älkää nostako liikaa”

Huutokauppaväki koolla

”Minä eukolle, jotta älä hättäile. Minäpä mään ja ostan rikkoutuneeseen jääkaappiin uuden moottorikoneen. Eukko, että älä hupata, et osaa. Saahan nähdä, vievätkö nokan edestä”.

Viestikapula oli kiertänyt.

Maan kaikki nimekkäät romukauppiaat ilmestyvät in corpore helakkana kesäkuun aamuna kiertämään puolustuslaitoksen talousvarikon parakkeja Hämeenlinnaan.

”Armeijan huutokauppa” on se taikasana, joka saa romumiehen, karjakeitintä etsivän isännän ja koneistoaan uusivan suutarin äkkiä liikkeelle.

”Älkää nostako liikaa, nautitaan”, karjuu Forssan-Erkko kaverien alkaessa korottaa huutojaan kymppikaupalla.

”Ja tälle miehelle ei saa antaa, sillä on vielä viimevuotisetkin tallessaan.” Huuli ja herja lentävät estotta vanhojen kiistakumppanien taklaillessa toistensa suunnitelmia.

– –

Pääosa tavararöykkiöistä on kotoisin sotilaskeittiöistä. On lämpöastiaa, voinpaloittelijaa, soikkoa, viisisataa lusikkaa, astianpesuallasta ja astianpesukoneen välinekoria. Valtavat pikakeittimet kiinnostavat monia.

”Ruostumatonta terästä, höyrykeitin viisisataa litraa”, esittelee juuri eilen ylikessun natsansa saanut varastonhoitaja Risto Jokinen.

”Verrattomia pontikanteossa”, sanotaan monelta taholta yksimielisesti ja kukaties asiantuntevasti. ”Paineessa höyryyntyy nopeasti, ei pohjaan palamisen vaaraa. Ajattele: sähköllä ponua!”

Lkp otti Kekkosen äänestyksen jälkeen

Lappeenranta (Hannu Savola)

Vasta pienen kakistelun ja koeäänestyksen jälkeen asettui Liberaalisen kansanpuolueen (Lkp) ylimääräinen puoluekokous sunnuntaina Urho Kekkosen presidenttiehdokkuuden taakse vuoden 1978 vaaleissa.

Parisenkymmentä liberaalia olisi halunnut siirtää ratkaisua.

Vajaan tunnin kestäneessä väittelyssä nämä leimattiin UKK:n vastustajiksi ja heidän pelättiin ”lyövän puolueen päätä Tamminiemen mäntyyn”.

Selvällä ääntenenemmistöllä päättivät liberaalit asettua jo nyt presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalitsijoiden riviin.

Palkoista menee lähes 90 prosenttia pankkiin

Lähes 90 prosenttia suomalaisista saa palkkansa pankin kautta. Yhtä suuri osa lapsilisien ja eläkkeitten saajista ohjaa nämä maksut pankkitililleen.

Myös hyvin monet laskut maksetaan pankin välityksellä, ilmenee Suomen Pankkiyhdistyksen teettämästä tutkimuksesta.

– –

Suoraan vuokransaajalle maksaa vuokransa vielä 15 prosenttia kotitalouksista ja vajaa kymmenen prosenttia käyttää postia. Sähkö- ja puhelinlaskut, radio- ja televisioluvat, vakuutusmaksut ja verot maksaa noin kolmannes kotitalouksista postin välityksellä.

Kauppalaskut ja osamaksut maksaa yhä kolme kotitaloutta neljästä suoraan maksunsaajalle.

Useimmat ihmiset käyvät pankissa monta kertaa kuukaudessa.

Tuhat lasta kesäperheisiin

Tuhat pääkaupunkiseudun lasta matkustaa tänä kesänä Pelastakaa lapset -liiton järjestämiin kesäperheisiin maalle.

Osa lapsista on lähtenyt näinä päivinä tai matkustaa piakkoin. Osalle maalaisloma alkaa vasta heinäkuun alussa.

Yhteiskuljetuksia ei tällä kertaa järjestetä, sillä yhä useammat vanhemmat ovat halunneet itse saattaa lapsensa kesäperheeseen.

Lapset viettävät kesäänsä eri puolilla maata. Yksittäisistä kunnista tarjoaa pääkaupunkilaislapsille eniten paikkoja Juva; sinne matkustaa 70 lasta.

Lapset ovat 4—12-vuotiaita.

Myö tuotiin vunukatki…

Vanhuksista aina vunukoihin, lapsenlapsiin, kaikenikäiset karjalaiset osallistuivat monituhatpäisenä värikkäänä joukkona Helsingin halki Senaatintorilta Stadionille marssineeseen kulkueeseen sunnuntaina.

Vuoden maata kiertänyttä heimoviestiä ja yleiskutsua ”Tuutha siekii” noudatti karjalaisväestö ympäri maan.

Kolmepäiväisen kesätapahtuman pääjuhlassa todettiin tämän kokoontumisen olevan osoitus karjalaisen heimohengen elinvoimaisuudesta.

Pienimmät kulkueen osanottajat, vunukat eli siirtokarjalaisten lastenlapset, väsähtivät toista tuntia kestäneessä marssissa. Isän olkapää ja toverin käsi olivat tarvittaessa tukena ja turvana.

Ja Otto Ojell veteli sirmakkaa

Joensuu (HS)

Karjalan musiikkipäivien Sirmakka -75 päättäjäispäivän juhlakulkueeseen sunnuntaina Joensuussa osallistuneet ruotsalaiset Folkungagillet-ryhmän tanhuujat pistivät pari kertaa tanssiksi kesken marssimisen omien pelimanniensa säestyksellä, joiden joukossa oli tuohinen paimentorvikin.

Sirmakka -75 pääjuhlassa urheilukentällä totesi korkeakoulun rehtori Heikki Kirkinen tervehdyspuheessaan, miten tärkeää on paitsi säilyttää oma alueellinen kulttuuri myös nähdä ja kuulla muiden kulttuurien edustajia.

– –

Pääjuhlassa soi myös sirmakka, kaksirivinen harmonikka 80-vuotiaan Otto Ojellin käsissä.

Lisäksi kuultiin ja nähtiin erilaista musiikki-, tanssi- ja lauluohjelmaa.

Otto Ojell, 80, veteli sirmakkaa, kaksirivistä harmonikkaa musiikkipäivien pääjuhlassa Joensuussa sunnuntaina.

TPS pyrkii karkuteille

Turun Palloseura repäisi kolmen pisteen johdon jalkapallon mestaruussarjassa, kun kahdeksan kierrosta on pelattu.

TPS kukisti kierroksen huippuottelussa Lahden Reippaan kotonaan 1—0.

Samaan aikaan turkulaisten pahin uhkaaja Mikkelin Pallokissat karahti Kuopiossa KPT:hen, joka Aki Heiskasen maaleilla voitti 2—0.

Reippaan Seppo Nordman on päässyt Markku Salaman (vas.) ohitse, mutta eteneminen pysähtyy Jouni Jaloseen (3).

Mynttorgin vauhti pudotti venäläiset

Riihimäki (HS)

Maililla Suomen ennätystä 15,8 nimissään pitävä Mynttorg osoitti Riihimäen venäläisraveissa viihtyvänsä myös pitkillä matkoilla. Mynttorg oli 2 600 metrillä aivan ylivoimainen, eikä saanut muista edes kiriapua.

Maililla suomalaiset Lord Pilatus ja Baron Päls veivät kaksoisvoiton.

Vieraitten paras oli tällä kerralla derby-voittaja Othello, joka nousi lähtölaukkansa jälkeen kolmanneksi.

Lord Pilatuksen omistaja Eugen Pylvänäinen otti kunniapalkintona ollut jugurttilaatikko kainalossaan onnitteluja vastaan. Lord Pilatus voitti yllättäen mailin ryhmän Riihimäen kansainvälisissä raveissa.

Israelin koneet kostivat arabisissien rynnäkön

Kfar Shouba, Libanon (Reuter)

Israelin ilmavoimien koneet tekivät sunnuntaina hyökkäyksen Libanonin puolelle ja hävittivät lähellä rajaa olevan Kfar Shouban kylän maan tasalle.

Palestiinalaississit ylittivät aiemmin päivällä Israelin rajan, valtasivat rynnäköllä maalaistalon ja ottivat siinä asuneen perheen panttivangeikseen.

Donny Osmond laulaa

Tyttöjen suursuosikki, sokerinmakea Donny Osmond lauleskelee radion yleisohjelmassa klo 21.35.

Koonnut Kari Lankinen

Lue lehti: hs.fi/aikakone

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

HistoriaHS 50 vuotta sitten

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Historia